Louise (narttu), Metsäsoturi, laumalainen

Perustiedot
Nimi: Louise
Kutsutaan: Louise, lyhyesti Lou
Ikä: 3 ja puoli vuotta
Sukupuoli: Narttu
Laji: Susikoira (enemmän sutta)
Rotu: Täysin sekarotuinen

Lauma
Lauma: Metsäsoturit
Asema: Laumalainen

Syntyi Metsäsoturiksi, mutta Louisen isä oli laumaton, joten narttu ei hallitse niin hyvin lauman henkilökohtaista taitoa, eli puussa hyppelyä.
Harvempi edes muistaa Louisen tai ylipäätään tuon sukulaisten olemassa oloa, sillä he ovat yleensä pysytelleet täysin omissa oloissaan lauman alueiden rajoilla.

Lyhyesti
Rakenne: Erittäin siro, mutta vahvat jalat
Väritys: Kermaturkkinen, kasvoissa ruskeita kuvioita
Silmät: Siniruskeat
Muuta: Niskaharjas ja otsapehko

Luonne
Louise on erittäin, erittäin ujo eläin. Se kyllä pystyy puhumaan jotenkin uusille tuttaville, mutta silloin sönköttää erittäin epämääräisiä asioita, heittää lauseiden väliin erittäin kuviaa läppää ja änkyttää. Yleensä suljettuaan suunsa Loun kasvoilta pystyy näkemään sen häpeän, kun se tahtoisi ottaa sanansa takaisin. Suuremmalla porukalla narttu mitä ilmeisemmin vetäytyy seinäruusuksi. Se ei halua huomiota, vaan on enemmän vierestä seuraaja. Joidenkin mielestä Lou saattaa olla jopa suloinen ujoutensa takia, mutta itse se pitää itseään täysin pellenä. Nimittäin, nartun itsetunto on aivan maassa, eikä se usko itseensä millään lailla. Angstiseksi sitä ei kuitenkaan voi mitenkään kutsua; Louise elää täysin omissa pilvilinnoissaan, "paistaa se päivä risukasaankin". Kaikilla muilla tavoin erittäin positiivinen eläin, joka haluaa auttaa kaikkia, eikä osaa sanoa Ei. Mutta muistutukseksi vielä, ettei ujous ole yhtäsuurikuin pelko. Narttu ei pelkää uusia tuttavuuksia tai tilanteita, joissa sen pitäisi selittää jotain. Lou ei vain omaa hyviä sosiaalisia taitoja.
Kermaturkkia on usein sanottu hölmöksi sen sinisilmäisyyden takia. Loulla on huono tapa luottaa lähes kaikkiin, sillä sen tunteita on helppo muuttaa. Ihastuminen, vihasta leppyminen, ystävystyminen, luottamus, kunnioitus ja kaikki positiiviseen suuntaan menevät tuntemukset voivat tapahtua sekunneissa, vaikkakin ihan rakastuminen vie aikaa. Vaaditaan silti paljon enemmän, jotta Louise voisi suuttua tai sanoa vihaavansa jotakuta. Yleensä se käyttää ilmaisuja "vähemmän mukava", "ei niin kivaa seuraa" tai muita lievempiä ilmaisuja. Kuten tunteiden kanssa, Lou on myös tekojensa kanssa ehkä liiankin harkitsematon. Mielenjohteista tulee sanottua tai tehtyä vaikka mitä, ehkä jopa lähdettyä joidenkin vähemmän mukavien eläinten matkaan kohti tuntematonta. Harmi kyllä, vaikka näissä Louisen ominaisuuksista löytyy erittäin paljon hyvää, sitä on myös helppo käyttää hyväkseen monessakin asiassa.
Jos tältä eläimeltä kysyttäisiin, mitä se oikeasti vihaa tai pelkää, vastausta ei tarvitsisi kauaa odotella. "Väkivaltaa". Väkivaltaa, niin fyysistä kuin henkistäkin, ja kaikkea siihen liittyvää. Tappeluita, riitoja, verta, kipua, kuolemaa... Turhaa kuolemaa. Ikuinen paistattelijamme, Louise, on vahvasti sitä mieltä, että väkivalta on melkein täysin turhaa. Tämä(kin) piirre lisää kermaturkin alistuneisuutta; riidellessään se on Louise, joka heittäytyy suoraan vapaaehtoiseksi syylliseksi kaikkeen. Väkivallan uhkana se on valmis tekemään paljon, jotta välttäisi oman tai toisen kivun. Toiset voivat pitää sitä heikkoutena, toisen urheana uhrautuvaisuutena. Lou luokittelee sen heikkoudeksi.
Lyhyesti adjektiiveja listaillen, kermaturkkimme Louise on ujo, sinisilmäinen, ailahteleva, ystävällinen, äidillinen ja luotettava "kaikkien kaveri", joka taitaisi todella kaivata ravistelua maan pinnalle. Silti, tyhmä se ei ole.

Ulkonäkö
KUVAPOHJA (< linkki tulee, tämä vain ei antanut koska olen vieras) auttaa värityksen ymmärtämisessä, mutta siinä ei näy harjasta tai pehkoa.

Louise on rakenteeltaan hyvin kevyt ja pieni, säkäkorkeutta löytyy vain lyhyet 64cm. Kapeat hartiat, pitkä kaula ja siro, teräväpiirteinen pää. Silmät ovat pyöreät sekä kaukana toisistaan, väriltään siniruskeat; pupillin ympärys on ruskea, mutta väri vaihtuu harmaan kautta vaaleaan sinisen sävyyn. Pitkä selkä saa jo valmiiksi lyhyen kierukkahännän näyttämään entistäkin lyhyemmältä. Erittäin tuuhea turkki saa nartun näyttämään lähinnä liikkuvalta karvapallolta. Pientä aaltoilua on havaittavissa pitkissä karvoissa, ei sentään ihan korkkiruuveille asti. Pisimmillään turkki on selässä, jaloissa ja hännässä, lyhymmillään rinnuksella.
Loun pystyy erottamaan jo kaukaa edes osittain koiraksi muutamasta tietystä piirteestä; häntä kaartuu kauniisti selän päälle kiekurana, suorat etujalat ja taaksepäin nojaavat takajalat sekä erilainen, hieman jäykempi ryhti. Muista susimaisista piirteistään johtuen, sitä ei myöskään suoraan koiraksi voi sekoittaa.
Väritys on yksinkertainen: turkki on muuten täysin kerman värinen, mutta kasvoissa on ruskeita kuvioita. Kirsun yllä on pieni läikkä, ja silmien alla paksu juova, joka jakautuu silmäkulmalla kahteen osaan. Toinen puoli jatkuu aina korvan alle ja toinen kaartuu silmän ylle. (Kuvapohja auttaa värityksen hahmotuksessa)
Kaiken kauneuden kruunuksi Louisella on paksu niskaharjas. Se alkaa jo puolesta välistä selkää hieman pystyyn nousevampana karvana, kohoaa ylöspäin kiivetessä koko ajan koreammaksi irokeesia jäljittellen. Niskaharjas päättyy korvien väliin, josta taas alkaa tuuhea otsapehko, joka peittää paljonkin nartun päästä.
Arpia tai koruja tms muuta huomioitavaa ei ole.

Menneisyys
Louise syntyi Metsäsoturiksi Jääsaarelle, kasvaen emonsa hoivissa ihan onnellisen lapsuuden. Se ei koskaan edes tavannut isäänsä, eikä emo siitä suostunut puhumaan vaikka kuinka tuli jankattua ja jankattua samoja kysymyksiä "Kuka?" "Miksi?" "Miten?" "Millainen?" "Milloin?". Loun isä oli nimittäin laumaton, sekarotuinen koira joka oli joskus ollut tämän emon yhden yön kumppani. Tuloksena oli Louise ja hänen kaksi veljeään. Koko ikänsä nelikko pysytteli oman luolansa lähistöllä, eristyksissä kaikista muista. Alkujaan pennut eivät tajunneet kapinoida syrjäytymisestä, mutta kasvettuaan, kaikkia kolmea alkoi kiehtomaan ajatus koko saaren tutkimisesta. Houkutus lähtemisestä oli liian suuri, eikä tarvinnut harkita asiaa kauaa. Noin kolmen vuoden ikäisenä Louise karkasi yöllä veljiensä kanssa luolalta, kulkien aluksi yhdessä mutta lähtien myöhemmin kukin valitsemaansa suuntaan. Lou oli silti liian heikko elääkseen yksin, kun kukaan ei estänyt sitä tekemästä typeryyksiä. Erilaisia parin päivän suhteita tuli ja meni, jokainen päättyi nartun sydämen särkymiseen. Se ei siltikään ikinä oppinut virheistään, eikä ole oppinut vieläkään.
Toisinkuin veljensä, Louise kuitenkin jäi laumaan, eikä karannut laumattomaksi ties minne päin saarta. Laumassa kermaturkilla oli turvallinen olo.
Nartun menneisyys siis ei ole kummoisempi. Se on elänyt ihan onnellisen elämän tähän mennessä, vaikkakin syrjäytyneenä ja yksinäisenä. Lou on kuitenkin oppinut emonsa kautta metsästämään ja jäljittämään suhteellisen hyvin, jopa hyppimään puissa. Taito tosin ei ole kehittynyt mitenkään loistavasti, Louise on selkeästi muita laumalaisia vähemmän ketterämpi ja taitavampi. Veljiensä kautta keramturkki on oppinut pieniä painimisen taitoja, mutta itsestään tappeluita se on vältellyt täysin koko ikänsä, vaikka olisikin vain leikistä kyse.

Ylimääräisyyksiä
» Suhteista yms tapahtumista pelien aikana tullaan kirjaamaan ylös mikäli

Pelaaja: Zasu
Koko hahmo © Zasu

Roolinäyte;
* Louise katsoi kauhistuneena eteensä niitylle. Lunta oli takuulla yli metrin, yhtenä suurena, valkoisena merenä. Pieni raukka narttu uppoaisi sinne ja tukehtuisi varmaankin kuoliaaksi. Okei, ei ihan. Silti, olisi varmasti erittäin epämukavaa jokaisella askeleella tuntea se upottava tunne, se kuin ei ikinä pääsisi ylös raikkaan ilman luokse. Kermaturkki jopa harkitsi hetken niityn läpi kävelyä, taino, lähinnä uimista, mutta lopulta tuo pörheä eläin vain ravisteli rajusti päätään ja lähti laskeutumaan Pyrytuntureita viistosti pohjoiseen. Aikomuksina oli nyt kiertää se helvetin niitty. Onneksi matka ei ollut täysin ylitsepääsemättömän pitkä. Sitä paitsi, eihän nartulla ollut kiire mihinkään, eihän? Auringon lämpimät säteet saivat siro rakenteisen värähtämään. Oli upeaa tuntea edes vähän lämpöä kaiken sen pakkasmyrskyn keskellä. Lou sulki silmänsä hetkeksi, nauttien siitä pienestä ilon tunteesta kaikin keinoin, jatkaen toki typeränä yhä kävelyään. Ei tarvinnut ottaa enää montaakaan askelta sokkona, kunnes tuli tumps. Tumps, joka ei kuulunut oikealta tai vasemmalta, edestä tai takaa. Tämä Tumps tuntui. Aij, hitto. Louise punnersi itsensä ylös maasta kellimästä täristen siitä kylmästä. Kermainen oli uponnut lumeen kokonaan ja vaikka turkki olikin paksu ja eeerittäin lämmin, hyytävä lumi teki jopa kipeää. Jääsaari. Osuva nimi. Todellakin osuva. Narttu ravisteli koko kehoaan yrittäen karistella lumet niskastaan. Talvi oli.. Vähemmän kiva asia. Kevät oli kaikista kauneinta aikaa, lämpö alkoi jälleen tuntumaan, kaikki heräsi eloon ja vihreä täytti maan. Saadessaan tarpeekseen otsatupsunsa sukimisesta tassuillaan, narttu ryhdistäytyi syvään huokaisten ja jatkoi vaellusmatkaansa Lumikukkuloita kohti. Säkoin, Metsäsoturien johtajan, kerrottiin löytyvän sieltä. Tai niin joku Romos niminen tummanruskea uros oli väittänyt, eikä Louise nähnyt syytä epäillä häntä. Niin, Säkoin etsimisreissu oli nyt käynnissä. Loulla oli asiaa. *

Eeerittäin könkkö roolinäyte, mutta yritin nopeasti repäistä jotain.... :p Äll, toivottavasti se ei nyt kaada tätä jos muut jutut on kunnossa.

Ääh, ihan jees rooli on, eikö mittään kaada.

- HYVÄKSYTTY
Että teretuloo vaan!