Härmä|Uros|Vedensotureiden beta

Kuva antaa käsitteen vain väreistä, muu ulkonäkö on tyystin eri!

Nimi: Härmä

Kutsutaan: Härmä
Skp: Uros
Ikä: Neljän ikävuoden tienoilla
Laji: Susi
Rotu: -
Lauma: Vedensoturit
Asema: Beta

Ulkonäkö: Härmää katsellessa tulee kaiketi ensimmäiseksi mieleen lihaksikas; sopivasti treenattu uros on mitä parhaimmassa kunnossa niin fyysisesti kuin henkisestikin. Uros on vallan kookas ja rakenteeltaan voimakas ja jykevähkö, mutta Härmä ei suinkaan ole kömpelö. Sen voimakkaat jalat takaavat vallan mukavan nopeuden myös maalla. Uroksen käpälät ovat suuret ja varustetut koukkumaisin, terävin kynsin mahdollistaen näin sekä nopean uintinopeuden, että hyvän otteen saaliista. Uroksen jalat ovat pitkät, mutta sopusuhtaiset muuhun vartaloon nähden. Uroksen silmät ovat haalean oranssit, lähellä meripihkan sävyä ja valaistuksesta riippuen ne näyttävät joskus keltaisilta, joskus taas tummemman oransseilta. Uroksen turkki on pitkää, lukuunottamatta päätä ja jalkoja. Laadultaan turkki on pehmeää ja silkkistä ja uros pitääkin sen takuttomana ja puhtaana ja niin se lipuu pehmeästi maata kohden suorastaan nuollen Härmän lihaksia. Uroksesta löytyy useampaakin väriä; pääväriltään se on savunharmaa, miltein jopa sinertävä. Sen silmien ympärillä ovat epätasaiset, valkoiset läikät jotka yhdistyvät keskellä Härmän otsaa muodostaen ikäänkuin roiston naamion. Myös häntää koristaa valkea kuvio; kuvio alkaa ohuena hännän tyvestä ja levenee hännän loppua kohden niin, että peittää hännän jokapuolelta. Myös etukäpälissä on valkoiset, reunaltaan rosoiset ja aaltoilevat "sukat", joiden jälkeen alkavat mustat, kapeammat kuviot jotka ympäröivät jalat kokonaan. Takajaloissa on myös sukat, mutta ne ovat valkeiden sijasta tummanharmaat ja niiden yläpuolella on vaaleanharmaat rengasmaiset merkit; kuin kahleet. Uroksen hampaat ovat terävät, varsinkin kulmahampaat.


Luonne (muuntautuu paremmaksi pelien myötä...)
Välillä tuntuu, ettei Härmästä kukaan tiedä MITÄÄN. Uros kiertää taitavasti kysymykset kätkeytyen salaperäisyyden silkkiviittaan; se ei koe tarpeelliseksi levitellä asioitaan muukalaisille, joiksi se laskee miltein kaikki ympärillä olevat- nekin, jotka uskovat olevansa Härmän ystäviä, kuuluvansa sisäpiiriin. Härmä päättää itse ystävänsä, eikä sitä voi lahjoa. Härmä antaa kylmän ja kolkon vaikutelman kaikille ympärillään. Jopa niille, joita se kunnioittaa ja arvostaa, ei Härmä välttämättä koskaan suo hymyäkään, ainakaan aitoa sellaista; korkeaan jähmeän irvistyksen. Härmä on hiljainen ja puhuu harvoin, eikä etsi yleensä seuraakaan; kuitenkin jos se avaa suunsa, sanoo se joko jotakin älykästä tai ehkä jopa kohteliasta. Uros ei kuitenkaan ole mikään korulausein puhuja, eikä kehuskele omilla asioillaan vaikka aihetta olisikin. Jos Härmää häiritsee väärällä hetkellä etsiytymällä tämän luokse mahdollisesti jonnekkin kauas muista, saa tältä usein vastalahjaksi kiittämättömän murahduksen mulkaisun kera, ellei jopa pahempaa. Härmä kunnioittaa johtajaansa aina niin kauan, kunnes tämä antaa aihetta olla tekemättä niin. Uros on kaikesta huolimatta hyvin arvonsatunteva; se ei todellakaan alistu mihin tahansa kohteluun tai arvoon laumassa kuitenkaan yrittämättä kiilata johtajan paikalle. Härmä on myöskin itsevarma ja kaikessa falskiudessaan tämä vetoaa kummasti narttuihin. Härmä ei kuitenkaan itse heittäydy suinpäin tunteiden vietäväksi tai varsinkaan ihastu tai rakastu helposti, ainakaan yleensä. Mutta mistäpä sitä tietää jos joku valloittaisi tämän karskin herran sydämen täysin...
Tuttavilleen Härmä on täysin erilainen; joskus se saattaa heittää jopa hauskaksi tarkoitetun kommentin tai kaksi ja tämä on vallan mukavaa seuraa. Näille harvoille ja valituille ystävikseen hyväksyneille uros on lojaali, suojelevainen ja huolehtii näiden hyvinvoinnista kaikin tavoin.
Vaikka Härmä onkin voimakas ja sitä voisi kehaista jopa taitavaksi taistelijaksi, on tämä harkitsevainen myös taistelukentällä eikä tämä iske yleensä hampaitaan suinpäin kenenkään kurkkuun. Suuttuessaan tai ärtyessään Härmän tielle ei kannata heikomman asettua, ellei tämä tahdo Härmän levittelemällä sisälmyksiään metsän lannoitteeksi. Alempiarvoisimpia kohtaan Härmä on yleensä neutraali ja kylmä, ellei tälle anneta aihetta halveksia tätä; uros arvostaa älykkyyttä, eikä pidä tyhjäntoimittajista. Myöskään johtajia liioiksi miellyttävät Härmä mieltää persoonattomiksi, eikä koe tarvetta tutustua noihin. Toisaalta uros vihaa uppiniskaisuutta ja antaa sen kyllä varmasti näkyä, aivan kuin inhonsa muitakin tätä ärsyttäviä asioita kohtaan.

Menneisyys (Parantelen osiota vielä tässä joskus..)
Härmä on syntyperäinen vedensoturi- tavallaan. Sen vanhemmat kuuluivat laumaan, mutta urokselle tuntemattomasta syystä sen pentuja kantava äiti häipyi kertomatta syytä edes puolisolleen, joka jäi jääsaareen. Härmän emo oli vedensoturien tapaan loistava uimari ja pääsi uimalla pois jääsaarelta raskaudestaan huolimatta saapuen pienehkölle saarentapaiselle. Narttu vaelsi saaren kaummaiselle laidalle saakka kaivaen vaatimattoman pesäkolonsa sinne ja lopulta synnyttikin siellä; Härmän ja kaksi tämän sisarusta. Pentue olisi saanut kasvaa rauhassa, ellei Härmän emää olisi vaivannut jokin tauti; tämä laihtui laihtumistaan ja tämän nisät ehtyivät, eikä vähäinen maito riittänyt enää kaikille pennuille. Pienemmät nartut jäivät väistämättä liian vähälle ruualle, kärsivät vakavasta aliravitsemuksesta ja lopulta kuolivat kumpainenkin. Härmä sensijaan kasvoi ja miltein heti silmänsä aukaistua terhakka, joskin hivenen laiha ilopilleri alkoi tutkia pikkuista luolaa ja leikitellä pikkukivillä. Kaikki olisi ollut hyvin, mutta Härmän emän tauti ei vain hellittänyt. Nyt kun Härmä oli jo sen verran iso, että tämän saattoi jättää yksin saalistusretkien ajaksi, kulki Härmän emo saalistamassa vallan tiheään. Mikään ei kuitenkaan näyttänyt pysyvän tämän sisällä ja tämä oksenteli harva se päivä. Härmä ei turhia huolehtinut; emän vinkuvasta hengityksestä vapina- ja oksennuskohtauksineen oli tullut arkea, eikä pikkupentu sellaisista asioista vielä ymmärtänyt. Heikkoudestaan huolimatta emo yritti opettaa Härmälle mahdollisimman paljon hyödyllisiä asioita. Langanlaihaksi laihtunut ja kuivunut narttu tiesi kuolevansa pian ja nälkäkuolema olisi myös nuoren Härmän kohtalo ellei tämä oppisi saalistamaan omatoimisesti. Satunaisia vaarallisia eläimiäkin saarella takuulla oli. Härmän emo opetti Härmää siis saalistamaan pikkueläimiä, uimaan paremmin sekä rakentamaan pesän. Härmä noppi opeasti ja oli kovin leikkisä ja iloinen pentu; ei ollut hetkeä, jolloin tämän pieni pörheä häntä ei olisi vispannut ja tämän kasvoilla olisi ollut vallatonta virnettä. Emo kuitenkin voi koko ajan huonommin ja huonommin. Lopulta tämä ei jaksanut enää edes seistä ja yli puolivuotiaaksi ehtinyt Härmä saalisti tälle ruokaa, mitä nyt milloinkin vain kiinni sai. Nyt Härmäkin jo ymmärsi emänsä sairauden ja huoli varjosti tämän päiviä. Emo oli alkanut puhua sekavia; se luuli olevansa jääsaarella ja odotti Härmän isää kotiin. Härmä ei ymmärtänyt. Emä ei ennen ollut maininnut mitään jääsaaresta tai Härmän isästä.Uros ei kuitenkaan kadottanut positiivista suhtautumistaan elämään ja tämä odotti palavasti päivää jolloin äiti taas nousisi. Se halusi innokkaasti myöskin oppia uutta ja odotti uusia oppitunteja. Eräänä aamuna Härmän pujahtaessa emänsä pesään peltohiiri suussaan, oli emo kuitenkin nukkunut pois. Sen laiha, riutunut ruumis oli kylmä ja kuolo oli jo kangistanut sen. Peltohiiri putosi nuorukaisen suusta tomuiselle lattialle. Sillä samaisella hetkellä tämän pieni sydän pirstoutui kappaleiksi kuin ohut, hentoinen lasi. Siitä asti oli Härmän pärjättävä omillaan. Se metsästi konemaisesti mitään näkemättä, käveli päivästä toiseen ympäri saarta silmät sumeina. Lopulta eräänä iltana nuorukainen kahlasi mereen lysähtäen siihen makaamaan ja kyyneleet kastelivat sen meripihkan sävyiset silmät, joista puuttui niille aiemmin ominainen riehakas, rakastava ilme. Se mietti kaikkea, mietti miten hurjan yksin se oli. Silloin se muisti jääsaaren, muisti puheet sen isästä. Härmä ei kamalasti aikaillut; jo sinä iltana se lähti pitkin vedoin uimaan kohti tuntematonta- siihen suuntaan missä äiti oli sanonut saaren olevan. Uros saapui kuin saapuikin perille muutamaa iltaa ennen kuin jääsaaressa satoi lunta ensimmäisen kerran sille talvelle. Isäänsä se ei enää löytänyt, mutta vedensoturien lauman kylläkin ja liittyi sinne. Nuorukainen ei aluksi kuitenkaan oleillut paljoa lauman seurassa; vieraili paikalla vain satunaisesti. Kasvaessaan Härmä kuitenkin palaili lauman pariin; luonteeltaan se ei ollut enää iloinen pieni hännänheiluttaja, mutta ei myöskään kyynelsilmäinen hontelo nuorukainen. Se oli kylmä, etäinen ja voimakas, sekä ennenkaikkea älykäs. Se oli tosissaan treenannut. Näiden ominaisuuksiensa avulla se nousi lauman arvoasteikolla aivan betaksi saakka.

MMAHTAVAAA MENEE LÄPI JUU HYVÄKSYTTY 8D